Terveisin... - Erilainen vieraskirja

Monet parit haluavat häidensä vieraista ja heidän läsnäolostaan muistoksi muutakin kuin pelkän raapustetun nimmarin vieraskirjaan. Helposti käy niin, että vieraskirjaksi hankittu iso kirja vieraiden terveisiä varten täyttyy vain parin sivun verran pelkistä nimistä. Onneksi vieraita voi aktivoida rustailemaan viestinsä vieraskirjaan myös hieman laajemmin. Muistoksi jää hauskoja terveisiä, muistoja ja neuvoja. 

Vieraskirjakortit ovat hauska tapa inspiroida vieraita kirjoittamaan hieman onnentoivotusta enemmän terveisiä hääparille. Vieraskirjakortit voi sijoittaa vieraskirjan tapaan erilliselle, mutta näkyvälle paikalle tai voitte jakaa ne valmiiksi vieraiden pöytiin. Kortit kannattaa neuvoa palauttamaan tiettyyn paikkaan, kuten esimerkiksi vieraskirjakorteille varattuun postilaatikkoon, koriin tai lintuhäkkiin. Muistakaa jakaa vieraskirjakorttien yhteydessä myös kynät!





Vieraskirjakorteissa voi kysellä melkein mitä vain humoristisista kysymyksistä aina yhteisiin muistoihin. Hääpari voi kysyä myös neuvoja yhteiseen elämään esimerkiksi täydennettävillä lauseilla. Myös ennustukset voivat olla hauskoja. Voitte arvuuttaa vierailla esimerkiksi tulevan auton merkkiä, tulevaa asuinpaikkakuntaa, ensimmäisen hääpäivän viettotapaa tai lapsirakkaan parin tulevaa lapsilukua. Valinta on teidän. 

Näitä kysymyksiä voi soveltaa myös vieraskirjaan. Teettäkää kuvakirja hauskimmista kuvistanne ja lisätkää kuvien lomaan tilaa teksteille, kysymyksille ja täydennettäville lauseille vieraita varten. Näin vieraat saavat itse valita mihin kysymykseen vastaavat. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti